Host-kassat nopeuttavat tilausten käsittelyä - Restolution
|
|

Host-kassat nopeuttavat tilausten käsittelyä

Ravintola The Cock on ruokkinut herkkusuita Helsingin Kasarmitorilla vuodesta 2015. Ravintolan tunnusmerkkejä ovat kekseliäs mutta konstailematon fine dining -ruoka sekä erityisen sydämellinen palvelu.

Tilaus siirtyy eteenpäin reaaliajassa

Vuoden 2020 alussa The Cockissa otettiin käyttöön kaksi host-kassaa. Ne ovat tablettitietokoneita, joiden avulla tarjoilija voi kirjata asiakkaiden tilaukset järjestelmään jo pöydän vierellä seistessään. Tiedot välittyvät keittiön ja baarin puolelle reaaliajassa. The Cockin ravintolapäällikkö Heidi Michailov kertoo, että kyse on pilottikokeilusta, jossa testataan host-kassojen toimivuutta. The Cockin omistajat suunnittelevat avaavansa uuden ravintolan, jossa host-kassat olisivat ensisijainen työkalu kaikkien tilausten kirjaamisessa.
”The Cock valittiin kokeiluun, koska tämä on omistajien tämänhetkisistä ravintoloista suurin ja vilkkain”, Michailov sanoo. ”Mukaan on lähdetty avoimin mielin; kynä ja lehtiö -malli on ollut ravintoloissa käytössä niin pitkään, että uusi käytäntö edellyttää ihmisiltä ajattelutavan muutosta.”