Asiakas­kokemukset

Itsepalvelukassat lyhentävät lounasjonoja K-kampuksella

K-ryhmän uusi päätoimitalo K-kampus valmistui Helsingin Kalasatamaan kesäkuussa 2019. Erinomaisella paikalla metroaseman ja kauppakeskus Redin vieressä sijaitseva rakennus on yli 1 700 K-ryhmäläisen moderni työpaikka.

Suuretkin asiakasvolyymit hoituvat sujuvasti

K-kampuksen henkilöstöravintolan toiminnasta vastaa NoHo Partners Oyj, joka valitsi Restolutionin toimittamat itsepalvelukassat perinteisten miehitettyjen kassapisteiden sijaan. Ravintolassa on kuusi itsepalvelukassaa, joilla kaikki työsuhdeateriaetuun oikeutetut asiakkaat maksavat lounaansa. Lisäksi on yksi miehitetty kassapiste esimerkiksi vierailijoita varten.

”Itsepalvelukassat olivat meille itsestään selvä valinta”, ravintolatoimenjohtaja Mika Hirvonen kertoo. ”Ravintolassamme on isot volyymit, ja lounasaikaan myymme 600–700 annosta tunnissa. Itsepalvelukassojen ansiosta suuretkin asiakasmäärät saavat lounaansa maksettua nopeasti eikä jonoja pääse muodostumaan. Myös työntekijöitä tarvitaan vähemmän.”

Annos sovelluksella suoraan pöytään Naughty Brgrissa

Vuonna 2015 perustettu Naughty Brgr tarjoilee muhkeita ja meheviä luksushampurilaisia lisukkeineen. Ketjulla on tällä hetkellä kuusi ravintolaa viidessä kaupungissa.

Tervetullut uutuus tilaamiseen ja maksamiseen

Naughty Brgr otti toukokuussa 2019 käyttöön sovelluksen, jonka kautta asiakas voi tilata ja maksaa ateriansa ravintolan pöydästä käsin. Tilaukset näkyvät kassalla. Jos ruoat haluaa ottaa mukaan, tilauksen voi tehdä jo ennen paikalle saapumista. Sovelluksen kautta voi myös ladata etukuponkeja, jotka toimivat sekä sovelluksessa että kassalla maksettaessa.

”Sovelluksen myötä halusimme parantaa asiakaskokemusta ja tarjota uuden kanavan tilaamiseen ja maksamiseen”, Head of Operations Mikko Toivonen kertoo. ”Digitalisaatio on tätä päivää, ja haluamme olla mukana kehityksessä. ”

Noutonäyttöjärjestelmä auttaa arvioimaan odotusajan Pizza Hut Triplassa

Pizza Hut Tripla avasi ovensa lokakuussa 2019 samaan aikaan kauppakeskus Mall of Triplan kanssa. Vilkkaan ravintolamaailman sydämessä sijaitseva pizzeria houkuttelee kävijöitä herkullisilla pannupizzoilla, valkosipulileivillä ja wingseillä.

Tilauksen etenemistä on helppo seurata

Pizza Hut Triplassa on käytössä noutonäyttöjärjestelmä ketjun ensimmäisenä ravintolana Suomessa. Aluksi asiakas käy kassalla tilaamassa ja maksamassa annoksensa. Sen jälkeen hän voi siirtyä pöytään odottamaan ja seurata tilauksensa etenemistä suurelta näytöltä. Näytöltä näkee, kun ruoka on valmista noudettavaksi tiskiltä.

”Mall of Tripla poikkeaa suuresti muista liikepaikoistamme Suomessa”, kertoo Pizza Hut Suomen Brand Manager Johan Sirén. ”Ihmismäärät ovat siellä valtavia: jo ensimmäisen aukioloviikon aikana Triplassa vieraili miljoona kävijää. Lisäksi asiakkailla on paljon valinnanvaraa ravintoloiden suhteen, joten joukosta erottuminen on tärkeää.”

Host-kassat nopeuttavat tilausten käsittelyä The Cockissa

Ravintola The Cock on ruokkinut herkkusuita Helsingin Kasarmitorilla vuodesta 2015. Ravintolan tunnusmerkkejä ovat kekseliäs mutta konstailematon fine dining -ruoka sekä erityisen sydämellinen palvelu.

Tilaus siirtyy eteenpäin reaaliajassa

Vuoden 2020 alussa The Cockissa otettiin käyttöön kaksi host-kassaa. Ne ovat tablettitietokoneita, joiden avulla tarjoilija voi kirjata asiakkaiden tilaukset järjestelmään jo pöydän vierellä seistessään. Tiedot välittyvät keittiön ja baarin puolelle reaaliajassa.
The Cockin ravintolapäällikkö Heidi Michailov kertoo, että kyse on pilottikokeilusta, jossa testataan host-kassojen toimivuutta. The Cockin omistajat suunnittelevat avaavansa uuden ravintolan, jossa host-kassat olisivat ensisijainen työkalu kaikkien tilausten kirjaamisessa.

”The Cock valittiin kokeiluun, koska tämä on omistajien tämänhetkisistä ravintoloista suurin ja vilkkain”, Michailov sanoo. ” Mukaan on lähdetty avoimin mielin; kynä ja lehtiö -malli on ollut ravintoloissa käytössä niin pitkään, että uusi käytäntö edellyttää ihmisiltä ajattelutavan muutosta.”